Kaukana (vihreästä)

Kahluuseen soveltuvat jalkineet ovat todella tarpeen! Pohja on terävää laavakiveä ja soraa, ja voi pinnan alla olla meritähtiä ja -siilejäkin. Kun vettä riittää suunnilleen puoleen sääreen, solakoita varjoja alkaa vilahdella jalkojemme ympärillä. Ne ovat suloisia tiikerihaiden heimoon kuuluvia sitruunahaipienokaisia – ja juuri ne ovat meidät Shark Bayn rantaan houkutelleet.

Pilkkuja valtameressä

Salin saari on kaikkea muuta kuin vihreä. Se on ruskea, melko lättänä, tuulen tuivertama autiomaan pläntti Atlantissa. Saman tyyppisiä matalia hiekkasaaria on Kap Verden kymmenestä suuremmasta kolme muutakin. Loput ovat enemmän tai vähemmän vuoristoisia. Koko trooppinen saaristo on vulkaanista alkuperää, mutta vain yksi tulivuori, 2829 metrin korkeuteen kurottava Fogo, on aktiivinen. Sadetta saadaan niukalti ja tammi-helmikuuta vaivaavat Saharasta tulevat hiekkamyrskyt. Valtion vehreä nimi on perua nykyisen Senegalin Atlanttiin pistävästä niemestä, jonka mukaan nimetyistä Kap Verden saarista tuli maan itsenäistyttyä 1975 lyhyesti Kap Verde.

Portugalilaiset omivat autiot saaret 1400-luvulla, ja niistä kehittyi orjakaupan keskus. Nykyisistä reilusta viidestä ja puolesta sadasta tuhannesta asukkaasta suurin osa on afrikkalaisten orjien ja portugalilaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Ainoa virallinen kielikin on portugali, mutta sen ohella puhutaan kapverdenkreolia. Emmepä olleet aavistaneet syksyllä 2016 Kap Verden São Nicolaun ja Salin välistä rahtilaivalla purjehtiessamme, että joskus kulkisimme noiden saarten kamaralla.

Suolaa ja turisteja

Sal (=suola) on Kap Verden saarista vanhin. Se on liki 30 kilometriä pitkä, 12 leveä, ja sen korkein nyppylä, Monte Grande, on 406-metrinen. Ensimmäinen pikkuruinen kalastuskylä, Palmeira, syntyi 1720-luvulla. Vuosisadan lopulla käynnistyi suolabisnes Pedra de Lumessa ja 1830-luvulla Santa Mariassa. Kymmeniä tuhansia tonneja Salin suolaa vietiin vuosittain ensin Brasiliaan ja myöhemmin Portugaliin, Ranskaan ja Iso-Britanniaan. Nykyään tärkein tulon lähde on turismi, ja valtaosa siitä keskittyy saaren etelärannoille Santa Marian liepeille. Melkein puolet Kap Verden vieraspedeistä on saatavilla juuri Salilla, ja saaren lentokenttä on koko valtion kiireisin. Saaren elintaso kuuluukin maan parhaimpiin. 

Salin sääasemalla on mitattu kuukauden keskilämpötiloiksi 21–27 astetta ja kuuminta on syyskuussa. Ennätys on 38 ja pohjalukema 10 astetta. Meriveden lämpötila vaihtelee 22 ja 26 asteen välillä, ja sadepäiviä on vuodessa noin kolme. Näissä lukemissa piilee se tärkein syy matkailun taustalla. Toinen on saaren eteläkärkeen kertynyt hieno Saharan hiekka. Siitä nauttivat myös saarella heinäkuulta elokuulle pesivät merikilpikonnat. Esimerkiksi maailman kolmanneksi suurin valekarettikilpikonnayhdyskunta munii siellä. 

Saaren luonto on karu. Kasveja on istutettu lisää eroosion hillitsemiseksi, ja ainoiden luontaisten maanisäkkäiden, lepakoiden, lisäksi löytyy ihmisen tuomia hiiriä, kaneja, kissoja, koiria ja vuohia. Lintuja pesii ja pysähtyy saarilla muuttomatkoillaan. Me havaitsimme ruskosuulia, tyrskyliitäjiä, pikkujalohaikaroita, turkinkyyhkyjä, kuoveja sekä kotoperäisiä kapverdenvarpusia. Kylmä ja ravinteikas Kanarianvirta elättää monenkirjavia kaloja. Valaitakin on havaittu 16 lajia.

Retkillä pikkuisen kanssa

Koukussa roikkuvan kalan muotoisen Salin pyrstön kolossa, kävelymatkan päässä kämpiltämme oli Santa Marian reilun kuuden tuhannen asukkaan kylä. Sen nuhjuisella takapihalla vapaana kulkeneet saarikoirat olivat vähän turhan jännittäviä parivuotiaan mielestä. Tuntemattomiin hauveleihin onkin parasta suhtautua terveellä varauksella. Kaikki Salilla tapaamamme karvakuonot olivat kuitenkin ystävällisiä. Piti vain varoa niiden lempiharrastusta, rantalelujen pihistelyä. 

Santa Marian sydän sykki kalasataman laiturin tienoilla, ja siitä eteenpäin oli upeasti kukkivien ihmeköynnösten verhoama ihana vanhakaupunki, missä neliskanttisista laavamurikoista ladotut mukulakivikadut veivät kaariholvien ali ja pikkuravintoloiden ohi. Alue oli pieni ja viihtyisä, eikä ranta ollut koskaan kaukana. Jos tiemme joskus vie Salille uudestaan, niin haluaisin asua jossakin vanhankaupungin suloisista pikkuhotelleista. 

Hailahdella

Nappasimme Santa Mariasta taksikyydin saaren ainoaa päätietä Santa Mariasta pohjoiseen, jatkoimme lentokentän ja pääkaupunki Espargoksen ohi sekä järkyttävän kuoppaista ja teräväkivistä, leveää polkua muistuttavaa hiekkatietä rantaan. Siellä odotti muutama auto, pari laudanpätkistä ja pahvinpaloista kyhättyä matkamuistotiskiä sekä paksummista pahvinpaloista koottu euron veski. Ei tullut hätä.

Vuorovesi oli parikymmentä senttiä miinuksella kahlatessamme hailahdelle. Suurimmat mainingit sortuivat kaukana mutta niiden rippeitä riitti pitkälle. Jalansijat oli tunnusteltava tarkasti. Vedenpinnan väreily vaikeutti havainnointia eikä kännykkäkuvissa näkynyt paljon möykkyjä kummempaa. Veden alla sen sijaan näkyi selviä pikkuhaita! 

Sitruunahait voivat kasvaa yli kolmimetrisiksi ja liki parinsadan kilon painoisiksi. Ne syövät lähinnä kalaa monneista ja makrilleista rauskuihin ja pienempiin haihin. Niillä on terävät hampaat, hyvä näkö sekä tarkka haju- ja makuaisti, ja kuten muillakin hailla, niiden kuonossa on huokosia, jotka aistivat esimerkiksi saaliseläimen tuottamia sähkökenttiä. Jalkojemme ympärillä plutanneilla pikkuisitruunoilla oli edessään reilut parikymmentä vuotta elinaikaa, jolleivät jää saaliiksi.  Sitruunahai on suosittu myyntikala ja se on yksi urheilukalastajien toivekohteista. 

Suolamontussa

Salin saaren tunnetuin nähtävyys lienee noin kolmen sadan asukkaan Pedra de Lumen kylän kyljessä, merenpintaa syvemmällä, sammuneen tulivuoren kraatterissa sijaitseva suolajärvi. Mineraalipitoinen vesi nousee altaaseen syvältä maan uumenista eikä vaakasuuntaan merestä suodattumalla, kuten voisi luulla. Kraatteri suolajärvineen kuuluu maisemaa kehystävän Cagarral-vuoren kanssa yli kahdeksan neliökilometrin suuruiseen suojeltuun maisema-alueeseen, joka on ehdolla myös Unescon Maailmanperintölistalle. 

Nähtävyyden vaikuttava sisäänkäyntitunneli oli kaivettu kraatterin reunavallin läpi 1804 ja seuraavana vuonna oli valmistunut Pedra de Lumen pieni suolasatama. Komea 1100-metrinen kaapelirata suolan kuljetukseen suolajärveltä satamaan oli rakennettu 1921, ja sen näyttävät hirsikehikot olivat yhä pystyssä. Suolakauppa oli hiipunut huippuajoistaan, ja vuodesta 1985 lähtien suolaa oli viety enää lähinnä kauneudenhoito- ja terapiatuotteita varten.

Laskeuduimme kohti suola-altaita muutaman muun matkailijan letkassa. Reitin varrella oli pukuhuoneet ja suihkut. Alhaalla suola-altaiden vieressä oli ajansyömiä työntekijöiden kämppiä, suolatehdas, varastorakennus ja kauhakuormaaja. Järven rannalla heitimme ylimääräiset vaatteet penkeille ja pulahdimme veteen. Jopa 27 kertaa merivettä suolaisempana se kellutti niin hyvin, että siinä voi jopa istua! Muutamat vierailijat levittivät terapiasavea iholleen ja ottivat itsestään ja kavereistaan mutapotretteja. Hipiää hoitavan kylvyn jälkeen maksoimme puolen minuutin suihkuista euron nenältä. Vesi oli arvotavaraa Salilla. 

Lomatunnelmaa

En ole koskaan ollut kovin innokas auringonottaja. Laverilla löhöily pitkästyttää jo tunnissa. Sen sijaan huojuvat palmut, hiekkarantaan sortuvat mainingit ja paljaat jalat ovat aivan vakavasti otettavia loman aineksia. 

Meidän kaksivuotias jaksoi touhuta hiekassa ällistyttävän pitkään. Välillä piti hakea vettä merestä ja välillä ruoka-aineksia mielikuvituskaupasta. Sitten valmistui kalakeittoa, lihapullia, pastaa ja salaattia solkenaan. Välillä kaivettiin isän tai äidin avustuksella monttuja kosteaan hiekkaan tai kumottiin kakkuja kakkujen perään. Siinä vilahti nopeasti neljäkin tuntia. Kun pari aikuista valvoi vuorollaan pikkuisen touhuja, pari aikuista ehti kävellä hiekkarantaa toista kilometriä suuntaan tai toiseen ja takaisiin. Matkalla ehti rupatella ja ihmetellä leijalautailijoita, jälkiä hiekassa, suojeludyynien kasvillisuutta, lintuja ynnä muuta.

Tämä oli ensimmäinen kertamme ihka aidossa all-inclusivessa. Ponta do Sino -niemellä oli kaikkiaan kolme valtavaa espanjalaisomisteista Riu-hotellia. Meidän Funana oli suunnattu erityisesti lapsiperheille. Huoneet ja yleiset tilat olivat siistejä ja koko alue hyvin hoidettu. Uima-altaita oli kolme, joista yksi oli lasten. Voimme käyttää viittä ravintolaa ja useita baareja, eikä aikaa ja pikkuneidin hermoja tarvinnut kuluttaa ravintolan etsimiseen. Perus-buffet ja aamiainen olivat todella monipuolisia, ja kaikille löytyi varmasti maistuvaa ruokaa. Aasialaiseen- ja grillibuffaan sekä yhden menun Kulinariumiin piti varata pöytä ajoissa todella ärsyttävän ja epäluotettavan sovelluksen kautta. Tuo appi oli hotellin miinus. Toinen miinus oli huono palvelu respassa ja spassa. 

Paljon hyvää ja mahtava hinta–laatu-suhde

Olimme varanneet kahdelle hengelle aromaterapiahoidot samaan aikaan. Mennessämme hoitoihin niin, että ehtisimme käyttää hierovaa kylpyä ja saunaa, kävi ilmi, ettei hyvin selvästi ja hitaasti pyydettyä ja rauhallisesti toistettua varaustamme ollut ymmärretty. Varaus oli tehty vain yhdelle. Sen olisi vielä voinut ymmärtää, muttei varauksemme vastaanottaneen henkilön ylimielistä selitystä siitä, että hän oli ottanut varauksen vastaan ja hän oli varma, että varaus oli tehty vain yhdelle. Meitä oli sentään ollut neljä ihmistä samassa huoneessa kuuntelemassa varauksen tekoa! Ei yritystäkään pahoitella erehdystä, saati etsiä meille molemmille samaan aikaan sopivaa aikaa.

Kokonaisuutena yllättävän edullinen tarjousaurinkoloma oli silti oikein onnistunut. Koko viiden hengen porukkamme viikko matkoineen, ruokineen ja juomineen maksoi neljä tonnia. Eri ikäisten ihmisten tarpeet saatiin täytettyä yllättävän hyvin. Sää, sapuskat ja fasiliteetit olivat erinomaisia, enkä muista, että koskaan loman jälkeen olisi kuittien yhteissumma jäänyt vain reiluun sataseen.